Robotiikka ja Shakespeare

Tänä keväänä olen useaan otteeseen miettinyt robottikehityksen meneillään olevaa aaltoa. Keskusteltuani palvelurobotteja kehittävien tutkijoiden kanssa sain kuvan, että kieli- ja käyttäytymistieteellistä tietoa sovelletaan nykyisin vahvasti, jotta robotit saadaan esittämään ihmisen tapaa puhua, luoda uutta ja jopa tuntea. Minulle kerrottiin kuinka robotin kanssa voisi keskustella vaikkapa Shakespearesta ja kuinka robotti ammentaisi tietonsa alati päivittyvästä wikipediasta. En jostain syystä ollut kovin riemuissani. Sanoin, etten haluaisi keskustella asiasta kaiken tietävän robotin kanssa, vaan sellaisen, jolla olisi Shakespearesta jokin mielipide. Robottitutkijat nyökyttelivät – niin, se onkin seuraava haasteemme, he vastasivat – saada robotti muodostamaan mielipiteitä.

Robottia ei sisäisesti ole

Yliopistolehdessä (04/2016) oli Jyrki Outisen osuvasti kirjoittama mielipide otsikolla: Robottia ei sisäisesti ole. Hän kiteytti: ”Robotti ei ole inhimillinen, eikä tule koskaan olemaan. Perinteisen tai kvanttimallisen tai muutoin biomimeettisen algoritmin voi saada toimimaan luovasti, mutta se ei tiedä olevansa luova. Luovasti tiettyihin impulsseihin reagoiva ihmisen hahmoinen kone on vain tyhmä algoritmi mekaanisesti toiminnalliseen keinorunkoon puettuna.”

Pitäisikö ihmistä palveleviin robotteihin kirjoittaa tämä varoituslause: Muista, robotti ei ole inhimillinen – se vain matkii inhimillisyyttä. Älä siis kiinny siihen, äläkä luule, että sillä oikeasti on tunteita sinua kohtaan.

Ihminen tunteva itseohjautuva olio

Ihmisen tekee ihmiseksi se, että hän on tunteva, kokeva, itsenäinen ja itseohjautuva olio. Kun Big Data ja My Data kerryttää ihmistä ja hänen tarpeitaan koskevaa tietoa, on autonomisuus kääntymässä päälaelleen. Päämäärien määrittäjäksi onkin muodostumassa teknologinen järjestelmä ja kasvuhakuiset markkinat ja ihmisistä on tullut pelkkiä keinoja päämäärien saavuttamiseen. Nina Janasik-Honkela ja Minna Ruckenstein kirjoittivat tänä keväänä Tieteessä tapahtuu lehdessä (02/2016) ihmisen autonomian menettämisen vaarasta syvällisen pohdinnan, jota suosittelen lämpimästi eettisten keskustelujen virittämiseksi. He näkevät digivastarinnalla olevan sijansa ihmisen autonomian palauttamisessa.

Minna Lindgrenin romaani Ehtoolehdon tuho avaa meille myös fiktiivisellä tasolla teknologisen dystopian, jossa robotit ja automatiikka hoitavat kokonaisen hoivakodin tehtävät, jolloin sen ainoalla työntekijällä on aikaa roikkua facebookissa. Onneksi romaani päättyy vanhusten kapinaan.

Käyttäjät vai teknologiakehittäjät suunnan määrittäjänä

Voinko siis olla luottavainen siitä, että viimekädessä käyttäjät valitsevat otetaanko robotti käyttöön vai ei? Vai pitäisikö teknologian kehittäjien miettiä tarkemmin minkälaiseen robottikehitykseen panokset pistetään?

Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että robotti hoitaisi autolla ajamisen, koska en tunne olevani siinä kovin hyvä. Toisaalta ajatus Shakespearesta kanssani keskustelevasta robotista on puistattava – vaikka se muodostaisi siitä mielipiteitäkin.

Toivotan kaikille hyvää lomaa – luonnon ja ihmisten kanssa!

Eveliina Saari, KUMOUS-hankkeen projektipäällikkö lomallelähtötunnelmissa

IMG-20160623-harakankello

Kuva: Suvi Heinonen