Onks mummolla WhatsAppii? – Digital divide ilmiötä todistamassa

Innostus, ihmettely ja jännityksen purkautuminen pirskahtelivat automatkalla Etelä-Karjalasta kohti Helsinkiä. Matkustajat, opinnäytetyötään tekevä opiskelija ja kuljettajana toiminut konkaritutkija, kävivät läpi koettua. Matkasimme pimenevässä illassa takaisin haastattelemasta kotihoidon asiakkaita ja heidän omaisiaan. Tarkoituksena oli ollut selvittää, millaisia digitaalisia viestimiä he käyttävät yhteydenpidossaan. Saimme jotain selville siitäkin, mutta ennen kaikkea menetimme sydämemme Etelä-Karjalan mummoille.

Mummot, empatia ja (digi)huumori

mie suoraan Soneralta tilasin ni siel oli musta ja punanen ni ei värillä väliä kuhan se on punanen”

punainenkänny

Liian vakavaksi eivät kotihoidon asiakkaat tutkijoiden tiedonkeruuta päästäneet. Monenmoisia sattumuksia oli koettu muuttuvien palvelujen viidakossa; huumorin siivittämä nokkeluus oli otettu monesti käyttöön asioita hoidettaessa. Kännykät oli hyväksi havaittu ja käytössä, mutta älypuhelin tai tabletti ei ollut tavallinen kumppani. Yli 90-vuotiaiden elämänkokemuksen näkökulmasta digiaika ja sen hipaisulaitteet eivät vaikuttaneet olevan merkityksellisiä. Kun Karjalan kodista oli kaksi kertaa kimpsujen kanssa lähdetty, sodat lottana koettu, puolisot ja ystävät haudattu, niin elämänkumppaniksi oli kasvanut sitkeys, huumori ja lämmin myötätunto itseä ja muita kohtaan.

Digitaalinen kahtiajakautuminen – digital divide

Nuorten elämässä digitalisaatio on jo moninkertaistanut mahdollisuudet toimia tehokkaasti aikaan ja paikkaan sitomatta. Toisaalta tiedämme, että vanhimmasta ikäryhmästä eli 75–89-vuotiaista internetin käyttäjiä on vain 27 prosenttia. Matkapuhelimen käyttö on yleistynyt vanhimmassa ikäryhmässä nopeasti ja ilman matkapuhelinta on enää noin yksi seitsemästä. Älypuhelin puolestaan oli vain viidellä prosentilla 75–89-vuotiaista, kun koko väestöstä noin 60 prosenttia omistaa älypuhelimen.

Oletus on, että tulevaisuudessa kasvokkainen asiointi vähenee entisestään, ja kaikki palvelut tulevat yhä laajemmin siirtymään Internettiin. On mahdollista, että digitalisaation negatiiviset vaikutukset heijastuvat vanhimman sukupolven ikäihmisten arkeen rajoittaen ja eristäen. Näin erityisesti silloin, jos yhteydenpidon pitää tapahtua pelkästään digitaalisissa kanavissa.

Palvelukulttuurin digitalisoitumisen uhkatekijöistä on käytetty kansainvälisesti käsitettä digital divide, joka on suomennettu termillä digitaalinen kahtiajakautuminen. Voidaan puhua myös informaatioköyhistä ja informaatiorikkaista. Karkeasti jaoteltuna nykypäivän iäkkäiden voidaan nähdä olevan digitaalisessa mielessä informaatioköyhiä, kun taas nuoret ja työelämässä olevat ovat informaatiorikkaita. Lyhyessä ajassa ollaan tultu tilanteeseen, missä yksi kokonainen ikäryhmä voi kokea olevansa syrjäytetty yhteiskunnan rattailta.

Etelä-Karjalan mummoja ei huolettanut digitaalinen kahtiajakautuminen. Omaisten suora apu ja kotihoidon työntekijät ylittivät mahdollisen kuilun, joka oli tarjolla olevien sähköisten asiointikanavien ja kotihoidon asiakkaiden digitaitojen välissä. Merkityksellisintä oli omaisen ja kotihoidon työntekijän kasvokkainen kohtaaminen, turva ja läheisyyden kokemus.

Merkkejä digitaalisesta kahtiajakautumisesta kuitenkin havaittiin. Lastenlapset ja lastenlasten lapset eivät enää juttele 90-vuotiaiden mummojensa kanssa puhelimessa. Ja tekstaritkin ovat monille mummoille vaikeita. Nuori polvi tulee yhä harvemmin itsenäisesti mummolaan kyläilemään.

He avasivat meille kotinsa

Keittiön pöytä on katettuna, tarjolla on jos jonkinmoista herkkua, pullaa ja keksiä joka lähtöön. Olo on välittömästi kotoisa ja keskustelu tuntuu luontevalta ja avoimelta. Asettelemme nauhurit paikoilleen ja haastattelu voidaan aloittaa, tytär kaataa kahvia kuppeihin. Kenttäpäiväkirja 27.10.2015

Melkein kuin olisi tullut omaan mummolaan. Olimme tervetulleita. Muistamme lämmöllä ja kiitollisuudella näitä hetkiä.

No oliko mummolla Whatsuppii? Eipä ollut ainakaan tapaamillamme 90-vuotiailla Etelä-Karjalan mummoilla. Heillä oli koko elämä.

Kirjoittajat ovat Helsingin yliopiston opettajankoulutusohjelman kotitaloustieteen opiskelija Niina Virmo ja Työterveyslaitoksen vanhempi tutkija Mervi Hasu, joka toimi Virmon kandityön toisena ohjaajana. Niina Virmon 2016 hyväksytyn kandidaatin tutkielman nimi on ”Onks mummolla WhatsAppii?” Sukupolvien välinen vuorovaikutus ja digitaaliset viestimet iäkkäiden arjessa. Kandi_Virmo_Niina_Eksote