Kohti kaikkien digiyhteiskuntaa – ei pakottamalla, vaan tukea ja välineitä tarjoamalla

Digisyrjäytyminen – kun yksilön resurssit ja ympäristön vaatimukset eivät kohtaa

Tietokoneen ja älypuhelimen käyttö aletaan jo rinnastaa lukutaidon kaltaiseksi kansalaistaidoksi, jota ilman esimerkiksi palvelujen saaminen on yhä hankalampaa ja usein myös kalliimpaa, mikä osaltaan lisää eriarvoisuutta. Tässä kehityksessä ajan tasalla pysymisessä ja siitä tipahtamisessa – jota myös digisyrjäytymiseksi kutsutaan – ­ on kyse yhteiskunnan vaatimusten ja yksilöllä olevien resurssien: aineellisten ja aineettomien, välisestä suhteesta.  Digiyhteiskunnassa ajan tasalla pysyminen edellyttää siis sekä teknisiä välineitä mutta myös taitoja ja kykyjä näiden käyttöön.

 Ympäristön tarjottava resursseja digivaatimuksista selviämiseen

Ympäristö voi tarjota resursseja, jotta digiyhteiskunnan vaatimusten ja yksilön resurssien välinen kuilu ei kasva liian suureksi.  Hyvänä esimerkkinä tästä on Lahden vanhusten asuntosäätiön viime vuodenvaihteessa tekemä rohkea investointi, säätiön hankkiessa uuteen valmistuneeseen vuokrataloonsa jokaiseen asuntoon tablettitietokoneet. Tabletti toimii sovelluksen kautta asukastiedottamisen kanavana, mutta muuten ihan tavallisena tablettina, jolla kukin asukas voi tehdä itseään kiinnostavia asioita.

Kokemukset ovat olleet rohkaisevia. Kolmen kuukauden käytön jälkeen tehdyn kyselyn mukaan 94 % vastanneista oli sitä mieltä, että tabletin hankinta oli hieno asia, loput suhtautuivat asiaan neutraalisti. Tabletin käyttö lisäsi usein kiinnostusta muutakin teknologiaa kohtaan. Syntyi mahdollisuus aivan uuden maailman avautumiseen heille, joilla omien sanojensa mukaan ei olisi ikinä ollut mahdollisuutta tai kiinnostusta tablettia hankkia.

 Digiyhteiskunta on laitteiden lisäksi sisältöjä ja käytäntöjä

Pelkkä teknologian hankkiminen ei kuitenkaan riitä digikansalaistaitojen kehittämiseksi, vaan Lahdessakin tarjottiin säännöllistä opastusta ja tukea tabletin käyttöön. Näissä opastuksissa kävi ilmi, että ihmisiä motivoi tabletin käytössä se, mikä heitä muutenkin kiinnostaa. Joku etsi karttasovelluksesta vanhaa kotitaloaan, yksi tietoa kissoista, toinen huutokaupoista. Kiinnostus heräsi usein myös siihen, mitä naapuri tabletilla tekee. ”Ai voiko tästä katsoa uutisiakin?” ja ”Mistä sinä tuon löysit?” -tyyliset lausahdukset kuvasivat tätä sosiaalisuuden ja vertaisoppimisen merkitystä. Havainnot näistä perehdytystilaisuuksista voidaankin kiteyttää kahteen keskeiseen oppiin: 1) Teknologiaan tutustuminen on mielekästä ja turvallista, kun lähdetään sisältö, ei teknologia, edellä, ja 2) Yhdessä oppiminen ja vertaistuki ovat olennaisessa roolissa.

Teknologiahankinnoissa vähintään yhtä oleellista kuin laitteiden hankinta, onkin käytäntöjen suunnittelu. Ihmiset omaksuvat uusia asioita hyvin eri tahtiin, ja tukea on tarjottava myös myöhemmin mukaan tuleville. Havainnot Lahden kokeilusta osoittavat, että kokemattomatkin ikääntyneet käyttäjät oppivat ja ovat kiinnostuneita käyttämään teknologiaa, kun annetaan aikaa ja tukea.  Ei pidä hoputtaa, vaan pitää saada tutustua omassa tahdissa omista mielenkiinnon kohteistaan käsin. Laitteen teknisen hallinnan lisäksi käyttäjät tarvitsevat myös kulttuurista ja käytäntöihin liittyvää tietoa; tietoa esimerkiksi kustannuksista, tietosuojasta ja verkossa ”käyttäytymisestä”, jotka ovat ihan yhtä oleellinen osa digikansalaistaitoa kuin tekniikan hallintakin.

Kohti digimoniarvoista yhteiskuntaa?

Digitalisoituvan yhteiskunnan tulisi olla moniarvoinen ja -kanavainen yhteiskunta. Digimoniarvoisessa yhteiskunnassa ketään ei pakotettaisi digitaalisten välineiden käyttöön eikä heitä, joilla ei ole pääsyä digitaalisten palvelujen äärelle, suljettaisi ulos palveluista. Myös Lahden kokeilussa oli asukkaita, jotka eivät esimerkiksi heikon näön takia pystyneet käyttämään tablettia kunnolla. Digitalisaatiosta saavutettavat mahdolliset tuottavuushyödyt olisikin valjastettava, ei vain lisäämään kiihtyvää kaiken digitalisointia, vaan myös tarjoamaan välineitä ja tukea niille, joille digi ei ole arkipäivää. Moniarvoisessa yhteiskunnassa huolehditaan myös perinteisten palvelukanavien ylläpitämisestä. Digiyhteiskunta laajenee kohti kaikkien yhteiskuntaa tarjoamalla mahdollisuuksia, välineitä ja tukea; ei pakottamalla eikä ketään ulos sulkemalla.

Kirjoittajana Kumous-hankkeen tutkija Satu Pekkarinen
(Lappeenrannan teknillinen yliopisto, LUT Lahti)