(Digi-)ikääntyneen arki – sujuvaa vai sulkeutuvaa?

Suomalainen ikääntynyt on jo vuosia saanut kuulla, että tulevaisuudessa teknologia ratkaisee vanhustenhuollon haasteet. Epä(digi)uskoinen vanhus pohtii itsekseen, että mitenköhän sen robotin kanssa nyt sitten juttuun tulee, kun ei oikein tuo television kaukosäädinkään ole hallinnassa ja pelkää vaihtaa kanavaa siinä uskossa, että televisio sekoaa lopullisesti.

Nuorempi hoitajapolvi sen sijaan intoilee Zorasta, Parosta ja muista roboteista, joiden muun teknologian ohella pitäisi ratkaista vähenevien resurssien ja kasvavan hoivan tarpeen välinen yhtälö.

Teknologia perusarjen palveluksessa

Teknologia ja digitalisaatio käsitteinä jäävät monelle nykyikääntyneelle varsin vieraiksi kumppaneiksi. Kysyttäessä asumiseen ja asunnossa elämiseen liittyviä teknologian tarpeita niitä tarkemmin erittelemättä, ikääntynyt saattaa edelleen vastata, että sähköhella ja pyykkikone ovat mukavia. Nykyisinkin ikääntynyt siis haluaa arkeaan helpottamaan niitä tuttuja keksintöjä, jotka tulivat käyttöön vuosina, jolloin hän eli työntäyteisintä elämänvaihettaan.

Sen sijaan digitaaliset älylaitteet, joihin liitetään kodin ja henkilön turvallisuutta lisäävää teknologiaa ja mahdollisuus olla yhteydessä hoitajiin tai muihin verkostoihin, eivät kuulosta lainkaan niin houkuttelevilta.

Ikääntyneet etähoivan kohteina

Poikkeuksia toki löytyy, näitä digi- tai skype-ikääntyneitä. Heille on luontevaa käyttää kehon toimintoja mittaavia rannekkeita ja puhua lasten sekä lastenlasten kanssa maapallon toiselle puolelle skype-yhteyden kautta. Heihin törmää aina aika ajoin, mutta valtaväestöä nykyikääntyneistä he eivät vielä muodosta. Nykytilanteessa heille jää uranuurtajan rooli.

He ottavat, oma-aloitteisesti tai pienen houkuttelun jälkeen, käyttöön etähoivayhteyden kotihoidon kanssa ja toteavat, että 15 minuutin rauhallinen juttutuokio hoitajan kanssa etäyhteydessä on mielekkäämpi, kuin hoitajan hätäinen piipahdus ovella (takkia riisumatta).

Etäännyttääkö digitaalisuus ihmiskontakteista?

Usein kuulee, että digitalisaatio etäännyttää meitä sosiaalisesta kanssakäymisestä. Epäilemättä mahdollisuus siihen on, mutta paljon riippuu vaikuttajaihmisistä digitaalisen ympäristön taustalla. Digitalisaatio voidaan laittaa palvelemaan parempaa ja avoimempaa kanssakäymistä: joko potilaan ja lääkärin, virkamiehen ja kansalaisen, opettajan ja oppilaan tai hoitajan ja vanhuksen.

Kuten jokaisen palvelusisällön pohtimisen kanssa, digitaalisten palveluiden kohdalla täytyy pohtia niiden eettistä ja ihmislähtöistä soveltamista. Kuka digiä hallitsee ja muokkaa? Miten ihmiset on perehdytetty käyttöön? Kuka laatii digitaalisen toiminnan pelisäännöt? Onko toiminta rakennettu avoimuuden ja vuorovaikutuksellisuuden pohjalle? Kenen intressejä digitaalisuus palvelee?

sanna_makinen_1

 

 

Sanna Mäkinen on KUMOUS-hankkeen ohjausryhmän jäsen ja toimii toiminnanjohtajana säätiössä, joka tuottaa ikääntyneiden asumista ja palveluita Lahdessa. Lahden vanhusten asuntosäätiön tavoite on edistää ikääntyvän ihmisen hyvää kotona asumista mahdollisimman pitkään www.lvas.fi