Kaikki kirjoittajan admin artikkelit

Miten teillä opitaan kokeiluista?

Monet organisaatiot ovat omaksumassa kokeilukulttuuria uudeksi toimintatavaksi. Kun kokeillaan, seuraavaksi haasteeksi nousee se, miten kokeilujen onnistumisista ja epäonnistumisista voitaisiin oppia yhdessä.

Kokeilujen vaikuttavuus on vaikeasti jäsennettävä asia, johon tarvitaan jotain kättä pidempää välinettä sekä uusia organisoinnin tapoja. Miten rakentaa vuorovaikutteinen arviointiprosessi, jossa kokeiluun osallistuvat oppivat itse ja saavat palautetta kumppaneiltaan ja sidosryhmiltään? Minkälaisia tekijöitä, piirteitä ja vaikutuksia arvioinnissa tulisi tarkastella? Onko mahdollista oppia seuraamalla sellaisen kokeilun arviointia, joka on jotain aivan muuta kuin oma kokeilu? Voiko arvioinninkin hoitaa tulevaisuudessa digitaalisesti?

Jatka lukemista Miten teillä opitaan kokeiluista?

Palvelun käyttäjät tuottajiksi – Karaoken periaate yleistyy tuotannossa

Karaoke on syrjäyttänyt orkestereiden tuottaman musiikin monissa tanssiravintoloissa, baareissa ja yökerhoissa. Tähän kehitykseen ovat vaikuttaneet kustannusten karsinta ja verokiila, joka ei suosi työn toisilla teettämistä. Karaoke mahdollistaa musiikkitarjontaan vaikuttamisen omalla esiintymisellä. Yleisön reaktiot kannustavat esiintyjiä parantamaan esiintymistä ja rohkaisevat hyviä esiintyjiä jatkamaan. Jatka lukemista Palvelun käyttäjät tuottajiksi – Karaoken periaate yleistyy tuotannossa

Steve Jobs ja digitaalinen elämäntapamme

Kesällä tietoinen ero älylaitteista sai minut pohtimaan, tuottavatko laitteet elämäni todellisen rytmin, tavan olla arjessa. Olisitko arvannut vielä kymmenen vuotta sitten, että pidät lähes koko valveillaoloaikasi kädessäsi jotain esinettä, jota haluat vilkuilla ja sivellä koko ajan? Olisitko ennustanut, että tuijotat sitä herkeämättä ja lumoutuneena bussissa istuessasi, vaikka edessäsi istuisi oma lapsesi tai rakastettusi? Että hymyilisit ja naurahtelisit sille, ja että olisit usein kadulla vaarassa törmäillä esteisiin tai jäädä auton alle esinettä tuijottaessasi? Niinpä… Jatka lukemista Steve Jobs ja digitaalinen elämäntapamme

Robotiikka ja Shakespeare

Tänä keväänä olen useaan otteeseen miettinyt robottikehityksen meneillään olevaa aaltoa. Keskusteltuani palvelurobotteja kehittävien tutkijoiden kanssa sain kuvan, että kieli- ja käyttäytymistieteellistä tietoa sovelletaan nykyisin vahvasti, jotta robotit saadaan esittämään ihmisen tapaa puhua, luoda uutta ja jopa tuntea. Minulle kerrottiin kuinka robotin kanssa voisi keskustella vaikkapa Shakespearesta ja kuinka robotti ammentaisi tietonsa alati päivittyvästä wikipediasta. En jostain syystä ollut kovin riemuissani. Sanoin, etten haluaisi keskustella asiasta kaiken tietävän robotin kanssa, vaan sellaisen, jolla olisi Shakespearesta jokin mielipide. Robottitutkijat nyökyttelivät – niin, se onkin seuraava haasteemme, he vastasivat – saada robotti muodostamaan mielipiteitä. Jatka lukemista Robotiikka ja Shakespeare

Johtaminen luovuuden tukena digiarjessa

Globaalit haasteet, kompleksisuus ja kasvava epävarmuus luovat kehityspaineita johtamiselle, henkilöstölle ja sidosryhmille sekä organisaatioiden väliselle yhteistyölle. Väitetään, että johtamisen teoriamallit eivät sovellu käytäntöön ennen kuin ne saadaan nostettua teollisesta aikakaudesta tietokaudelle. Monesti nähdään, että johtamismallit perustuvat lineaarisen kehityksen ajatukseen tai uudempien mallien soveltamisesta käytäntöön ei löydy riittävästi kokemuksia. Jatka lukemista Johtaminen luovuuden tukena digiarjessa

Kirittäisikö digiasiamies kuntien palvelut uuteen muottiin?

Lieneekö kukaan selvittänyt, kuinka paljon kunnilla on erilaisia tietojärjestelmiä. Yhdellä kunnalla voi olla kymmenittäin erilaisia tietojärjestelmiä aktiivikäytössä, joten kaikkien kuntien tietojärjestelmien hankkimiseksi on järjestetty viime vuosina jopa tuhansia erillisiä kilpailutuksia. Jos kaikki maamme kunnat järjestäisivät yhteisiä tietojärjestelmien hankintoja, tämä toisi merkittäviä säästöjä. Tarvittaisiin toimijaa, joka tätä yhteistä ponnistusta potkisi eteenpäin. Jatka lukemista Kirittäisikö digiasiamies kuntien palvelut uuteen muottiin?

Ammatteja ravistellaan uusiin suuntiin – KUMOUS luo alustan uuden työn keksimiselle

Digitalisoituva työ haastaa nykyiset työtavat. KUMOUS-hankkeessa kehitellään uusia palveluyhdistelmiä ja arvoverkostoissa tehdään kokeiluja uusien työtapojen ja palveluiden luomiseksi. Verkostotyöpajoissa osallistujat ovat voineet rikastaa omia kokeilujaan tai pölliä sumeilematta toinen toistensa ideoita. Oppimisprosessiin kuuluu myös yhteinen visiointi sekä kokeilujen arviointi. Jatka lukemista Ammatteja ravistellaan uusiin suuntiin – KUMOUS luo alustan uuden työn keksimiselle

Onks mummolla WhatsAppii? – Digital divide ilmiötä todistamassa

Innostus, ihmettely ja jännityksen purkautuminen pirskahtelivat automatkalla Etelä-Karjalasta kohti Helsinkiä. Matkustajat, opinnäytetyötään tekevä opiskelija ja kuljettajana toiminut konkaritutkija, kävivät läpi koettua. Matkasimme pimenevässä illassa takaisin haastattelemasta kotihoidon asiakkaita ja heidän omaisiaan. Tarkoituksena oli ollut selvittää, millaisia digitaalisia viestimiä he käyttävät yhteydenpidossaan. Saimme jotain selville siitäkin, mutta ennen kaikkea menetimme sydämemme Etelä-Karjalan mummoille. Jatka lukemista Onks mummolla WhatsAppii? – Digital divide ilmiötä todistamassa

Asiakkaana verkossa – koukeroista salapoliisin hommaa edelleen

Maanantaiaamuna kotipalveluohjaaja kertoi että hänelle oli tullut päivystystapahtuma viikonloppuna.  Työkeikallamme ollut Marja oli kotimatkallaan kaatunut pyörällään. Kaatuessaan hän oli pudonnut pahasti polvi edellä asfalttiin. Polven seutu turposi kovasti ja viiltävä kipu esti liikkumisen. Hänen oli pitänyt jättää polkupyöränsä siihen paikkaan ja hakeutua taksikyydillä lähimpään terveyskeskukseen. Sieltä hänet passitettiin eteenpäin alueensa sairaalan päivystysklinikalle. Polviumpiossa oli paha murtuma. Marja oli edelleen sairaalassa odottamassa pääsyä polvileikkaukseen. Jatka lukemista Asiakkaana verkossa – koukeroista salapoliisin hommaa edelleen

(Digi-)ikääntyneen arki – sujuvaa vai sulkeutuvaa?

Suomalainen ikääntynyt on jo vuosia saanut kuulla, että tulevaisuudessa teknologia ratkaisee vanhustenhuollon haasteet. Epä(digi)uskoinen vanhus pohtii itsekseen, että mitenköhän sen robotin kanssa nyt sitten juttuun tulee, kun ei oikein tuo television kaukosäädinkään ole hallinnassa ja pelkää vaihtaa kanavaa siinä uskossa, että televisio sekoaa lopullisesti.

Nuorempi hoitajapolvi sen sijaan intoilee Zorasta, Parosta ja muista roboteista, joiden muun teknologian ohella pitäisi ratkaista vähenevien resurssien ja kasvavan hoivan tarpeen välinen yhtälö. Jatka lukemista (Digi-)ikääntyneen arki – sujuvaa vai sulkeutuvaa?

Panostusta digitalisaation vaikutusten arviointiin

Digitalisaation vaikutukset ovat laajoja ja syvällisiä ja tulevat näkyviin lukemattomissa yksityiskohdissa palvelutilanteissa, kodeissa, työpaikoilla, ikäihmisten palvelutaloissa, kouluissa ja muissa ympäristöissä. Yhä vain tapahtuu sitä, että jokin sähköinen vempain, sovellus tai palvelu ujutetaan käyttöön ilman vaikutusten ennakkoarviointia.

Kuntaliitto on jo vuosia korostanut vaikutusten ennakkoarvioinnin tärkeyttä päätöksenteossa. Esimerkiksi vuodelta 2011 peräisin olevassa Kuntaliiton suosituksessa ohjeistetaan, että päättäjien tulee tarkastella useita erilaisia vaikutuksia samanaikaisesti ja kokonaisvaltaisesti. Päätöksiä valmisteltaessa ja tehtäessä tulee ottaa huomioon, miten ne vaikuttavat kuntalaisiin, ympäristöön, organisaatioon ja henkilöstöön sekä talouteen. Vaikutuksia tulee arvioida sekä lyhyellä että pitkällä aikajänteellä, ja päätösesityksissä tulee esittää vaihtoehtoja. Jatka lukemista Panostusta digitalisaation vaikutusten arviointiin

Nuoret arjen appsien airueina

Nuoret ovat digitalisaation edelläkävijöitä, diginatiiveja. Heille on luontevaa ottaa käyttöön uusia sovelluksia. Eivät he puhu digitalisaatiosta, vaan käyttävät kulloinkin suosittuja appseja lähinnä tehostaakseen yhteydenpitoa ystäviin, kavereihin, tuttuihin ja tuntemattomiin. Joku muistaa ehkä vielä Irc Gallerian. On se vieläkin olemassa, mutta ”ei sitä kukaan käytä”. Facebook, ei nuoret, ainakaan teinit, siellä enää ole.

Ehkä siksi, että heidän vanhempansa ovat huomanneet Facen helpoksi ja käyttökelpoiseksi välineeksi. Siellä on kiva jakaa kukkakuvia ja matkakokemuksia, tai tietoa vaikkapa oppimisen uusista suuntauksista tai tiedottaa kadonneesta lemmikistä. Voi sen kautta löytää vuosia sitten kadonneita tuttujakin. On hienoa, jos sinun postauksestasi tykkää 50 tai 100 FB-kaveria. Jatka lukemista Nuoret arjen appsien airueina

Digiajan mahdollisuuksia: Palvelut ihmisen luo – opiskelijat elinkeinoelämän uudistajiksi

Palvelutalouden vallankumous tarkoittaa palveluiden painopisteen siirtymistä palveluiden tuottajalta asiakkaille ja käyttäjille. Aikaisemmin esimerkiksi pankkipalvelut tuotteistettiin pankkitiskillä tapahtuvaksi palveluksi, mikä edellytti runsasta pankissa käymistä. Nykyään pankkiasiat hoidetaan kotona tai työpaikalla. Matkatoimistopalvelut ovat siirtyneet matkatoimistoista kotona tai työpaikalla tehtäviksi. Nyt lento-, juna- ja linja-automatkat sekä hotelliyöpymiset varataan omalta laitteelta. Myös monet muut palvelut kuten postipalvelut, lehdet sekä verkon kautta ostettavat muut tuotteet ja palvelut saavuttavat asiakkaat aivan eri tavalla kuin vuosikymmeniä sitten. Jatka lukemista Digiajan mahdollisuuksia: Palvelut ihmisen luo – opiskelijat elinkeinoelämän uudistajiksi

Muutos lähtee rohkeista visioista!

Kumous-hankkeen neljä arvoverkostoa kohtasivat eilen yhteisellä oppimisareenalla. Pyysimme päivän innostajaksi ja virittäjäksi yrittäjä, Stellan toimitusjohtaja Artti Aurasmaan, joka on luonut uudenlaisen kotipalvelukonseptin Suomeen. Hänen viestinsä oli: ”Yhden on uskallettava toimia uudella tavalla ja otettava ensimmäinen seuraaja kumppanikseen.” Muutos lähtee liikkeelle vetovoimaisesta visiosta, johon muut haluavat lähteä mukaan. Jatka lukemista Muutos lähtee rohkeista visioista!

Oppiminen vaatii heittäytymistä uuteen!

Näin uuden vuoden alkaessa moni meistä on antanut lupauksia muuttaa toimintatapojaan – syön vähemmän suklaata, juon vähemmän viiniä, harrastan enemmän liikuntaa. Uusien asioiden toteuttaminen vaatii tietoista päätöstä aloittaa jotain uutta ja samalla luopua vanhasta. KUMOUS-hankkeella on alkamassa oppimisen vuosi. Jatka lukemista Oppiminen vaatii heittäytymistä uuteen!

Hyvää Joulua!

Laita Facebook pois. Laita Twitter ja Linkedin pois. Anna e-mailien olla.

Nauti lasillinen glögiä tuijottamatta digiä.

Ole läsnä läheisillesi.

Kuuntele, katsele ja tunne – olosi pysähtynyt.

Mitä on olla ihminen ihmiselle.

Tässä ja nyt.

Digitöntä joulua ja menestystä uudelle vuodelle!

Toivottaa KUMOUS-projektitiimi

Phototastic-7_12_2015_joulutoiv1_kumous

Hahmotammeko kokonaisuuden?

Digitaalisuutta hyödyntävien palveluyhdistelmien kehittäminen vaatii hyvää kokonaisnäkemystä, oman roolin ymmärtämistä ja toisiinsa liittyviä uudistuksia. Näistä uudistuksista puhutaan usein tuote-, palvelu- tai organisaatioinnovaatioina. Kokonaisuuteen liittyvät normien ja kuluttajatottumusten muuttuminen osana prosessia, sekä järjestelmätason lukkiutumat. Aihetta on teoreettisesti käsitelty mm. systeemisten innovaatioiden ja sosioteknisen transition käsitteillä. Jatka lukemista Hahmotammeko kokonaisuuden?

Digitalisaatio – kestävää kehitystä ?

Jos digitalisaatiota osataan hyödyntää oikein, monet yhteiskunnalliset ongelmat ratkeavat ja talous kääntyy kasvuun. Jos epäonnistumme, joudumme kohtamaan vain digitalisaation nurjan puolen, työn ja ammattien katoamisen” (Talouselämä, nro 39, 2015)

Digitalisaatio nähdään usein suurena mahdollisuutena tai sinä viimeisenä naulana arkkuun. Hallituksen digitalisaatiohaaste 2015 painottaa muutosta, jonka digitalisaatio tuo julkisiin palveluihin. Vaikka juhlapuheissa korostetaan uusien digitaalisten palveluiden käyttäjälähtöisyyttä, yhtä lailla muistutetaan sen tuovan Suomeen tuottavuuden kasvua. Missä määrin tätä digitalisaation haastetta ajetaan vain taloudellisista näkökulmista unohtaen kestävän kehityksen muut näkökulmat? Jatka lukemista Digitalisaatio – kestävää kehitystä ?

Investoinko aikaani osallistumiseen?

Tänä päivänä yhä useampi asiantuntija ja esimies puntaroi, mihin kalliin työaikansa käyttää. Sähköpostista tupsahtelee houkuttelevia kutsuja seminaareihin, työpajoihin ja kokouksiin. Maksuttomatkin tilaisuudet joutuvat kilpailemaan ihmisten huomiosta. Ilmoittautuminen niihin on helppoa – yksi klikkaus ja olet listoilla. Ei ihme, että no-show prosentit ovat kasvussa. Elämme sitoutumattomuuden aikaa. Jatka lukemista Investoinko aikaani osallistumiseen?

Hoitotyö digitalisoituu – muuttuuko hoito, muuttuuko työ?

”Teknologia ei korvaa ihmistä vaan antaa lisäkäsiä”, vastataan joskus heille, jotka epäilevät teknologian käyttöönottoa vanhustenhoidossa. Tämän vastauksen taustalla lienee ajatus, että teknologia voisi auttaa työn ”rutiineissa”: esimerkiksi nostamisessa, ruokailussa tai lääkkeiden antamisessa. Näin hoitajien aikaa jäisi potilaan kanssa vuorovaikutukseen. Asiakkaan kannalta hoito on kokonaisuus, osa hänen elämäänsä. Hoito ja vuorovaikutus eivät ole kaksi eri asiaa, joista toisen hoitaa kone, toisen ihminen, vaan tekniikka voi toimia myös vuorovaikutuksen tukijana. Jatka lukemista Hoitotyö digitalisoituu – muuttuuko hoito, muuttuuko työ?